Vaellat hiljaiseen amerikkalaiseen pubiin. Paikka, jonne tuntemattomat ovat tervetulleita nyökkäyksillä ja small talkilla. Sen sijaan hymyt tulevat sekunnin liian myöhään. Hampaat eivät ole valkoiset. Tuijotukset kestävät sekunnin liian kauan. Puolet huoneesta puhuu saksaa. Neste. Kesyttämätön. Toinen puoli istuu hiljaa teeskennellen ettei ymmärrä. Teeskentelet, ettet ymmärrä kumpaakaan. Ruoka saapuu nopeasti ja tarkasti. Raskas leipä, täyteläinen liha, paksu kastike... aivan kuten se myöhäinen syksy Baijerissa teini-iässä. Ulkona kadut humisevat tarkasti. Mercedekset, Volkswagenit ja Audit vuorautuivat kaikki siististi hohtaen vaaleiden lamppujen alla. Yksi Ford-lava-auto. Kyltit näyttävät amerikkalaisilta, mutta paikan nimet ja rytmi, äänien rytmi, jopa talot... mikään niistä ei kuulu. Aivosi ihmettelevät, mutta kysymysten sijaan pyydät shekkiä ja lähdet aikaisin sanaakaan sanomatta. Rykmenttiautot häipyvät takanasi. Käsiesi alla oleva pyörä ohjaa sinut hitaasti takaisin kohti valtatietä. Edessä häämöttää vihreä kyltti. Valkoiset kirjaimet. Terävä. Englanti. Aivosi ihmettelevät taas... mutta mailimerkit tikittävät ylöspäin liian nopeasti... se tuntuu kilometriltä. Sitten käännät valitsinta pykälän oikealle urheilutilaan.